Tämän blogin aiheissa on asioista, joista syntyy hyvinvoiva elämä. Blogia pitävät Team ViaVitalin jäsenet, yhdessä vierailevien omien alojensa asiantuntijoiden kanssa. Kirjoituksia sekä videoita julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti, aina kun inspiraatio kohtaa sopivan ajankohdan.
Uusi vuosi koputtaa ovea ja vuosi 2020 tekee tuloaan. Monelle se tarkoittaa uuden vuoden lupauksia ja uuden, usein terveellisemmän, elämäntyylin aloittamista. Moni kokee että on helpompaa uudistaa itseään kun on joku selkeä aloittamisajankohta ja aikaa valmistautua uuteen. Kannattaa pitää mielessä että uuden elämäntyylin aloittamisessa on tavoitteena ettei paluuta vanhaan enää ole. Muutoksia kannattaakin lähteä tekemään hitaasti, niin että keho ja mieli pysyvät mukana. Näin muutokset ovat usein myös pysyviä, eikä kaipuuta takaisin vanhoihin tapoihin pääse syntymään. Terveellisemmät elämäntavat tarkoittavat monille usein myös ruokavalion tarkastelua ja siivoamista.
On monia tekijöitä jotka vaikuttavat hyvinvointiimme; geenit, ruokavalio, työ, stressi, ihmissuhteet, ympäristö, elämänasenne, liikunta jne. Mielentila ja psyyke vaikuttavat meidän fyysiseen hyvinvointiimme ja myös toisin päin. Terveys ei tarkoita yksinomaan sitä että ei sairasta tai kärsi kiusallisista oireista. Terveys voidaan määritellä esimerkiksi siten että sisäelimet ja kaikki elimistön järjestelmät ja prosessit toimivat oikein ja ovat tasapainossa. Näin hyvän ja terveellisen elämän edellytykset täyttyvät psyykkisellä, henkisellä ja fyysisellä tasolla. Käytännössä se tarkoittaa että ihminen voi ja nukkuu hyvin, on iloinen ja positiivinen sekä täynnä energiaa ja elinvoimaa.
Tämä tasapainotila edellyttää että elimistölle annetaan oikeanlaista ravintoa. Keho tarvitsee hyviä rakennusaineita että se pystyy uusimaan ja korjaamaan kehon eri kudoksia ja toimintoja, tuottamaan energiaa, ennaltaehkäisemään sairauksia sekä pitämään yllä meidän upeata itseparannusvoimaamme, jonka kanssa olemme syntyneet. Yksi tehokkaimpia ja voimakkaimpia tapoja ennaltaehkäistä ja kääntää sairausprosesseja sekä kohentaa elämänlaatua ja hyvinvointia onkin korjata ruokavaliota niin että vitamiinien ja muiden ravintoaineiden saanti tehostuu.
On myös hyvä pitää mielessä että nykyaikaiset viljelymenetelmät ovat muuttaneet maaperämme ravintoarvoja huonompaan suuntaan, joka luonnollisesti myös vaikuttaa syömämme ruoan ravintoarvoihin. Huonontuneen ruokavalion, stressin, ympäristösaasteiden ja lääkkeiden lisääntyneen käytön takia tarve ravintorikkaalle ruoalle ja laadukkaille ravintolisille on kasvanut. Tämä on ensimmäinen kerta ihmisten historiassa kun meillä on sukupolvi, joka on varttunut niin sanotulla ”roskaruoalla”. Tuloksena nähdään että suolistosairaudet, hedelmättömyys, autoimmuunisairaudet sekä allergiat ovat yleistyneet. Me voimme nähdä lapsissamme aikuisten ihmisten sairauksia; kakkostyypin diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia, ylipainoa ja rasvamaksaa (joka ei liity alkoholin käyttöön). Se on sanomattakin selvää ettei tällainen tilanne ole kestävä, ei ihmisille eikä valtion taloudelle.
Parasta tässä kaikessa on että tilanne on helposti korjattavissa yksilötasolla. Jokainen ihminen voi ottaa vastuun omasta syömisestään ja sitä kautta omasta terveydestään. Tietoa oikeasta ravinnosta löytyy nykyään yllin kyllin internetin ihmeellisestä maailmasta ja kirjoja aiheesta on runsaasti. Alan ammattilaisena suosittelen kuitenkin, varsinkin jos on terveydellisiä ongelmia, että keskustelet lääkärin lisäksi myös diplomiravintoneuvojan tai -terapeutin kanssa. Näin voidaan laatia juuri sinulle sopivin ruokavalio, joka ylläpitää ja palauttaa terveyttäsi.
Onko uusi vuosi 2020 se vuosi, jolloin otat ohjat omasta hyvinvoinnistasi? Onko 2020 vuosi, jolloin alat tarkastelemaan ruokavaliotasi ja tekemään tarvittavia muutoksia niin että päivittäin tarjoat elimistöllesi sen tarvitsemia, oikanlaisia ravintoaineita?
Pienin askelin kohti parempaa oloa.
Hyvää ja terveellisempää uutta vuotta 2020!
(Ravintoneuvoja Thereselle voit varata aikoja soittamalla hänelle numeroon 040 836 6579 tai varaamalla ajan allaolevan varauskalenterin linkin kautta)
Tervetuloa!
Vauvan koliikki on jo pitkään saanut vanhemmat tuskastumaan. Koliikkia esiintyy jopa 21%:lla vauvoista ja koliikki on yksi yleisimmistä syistä, joiden vuoksi vanhemmat kääntyvät lääkärin puoleen vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana. Vaikka koliikin tarkka syy on edelleen epäselvä ja monet eri tekijät saattavat vaikuttaa siihen, tutkimukset viittaavat siihen, että koliikki saattaa liittyä vauvan kehon toimintaan, erityisesti yläkaularangan alueella.
Tästä tekstistä löydät tietoa koliikista uudenlaisesta näkökulmasta ja opit myös laajemmin vauvan epämukavuuksien syistä ja hoitamisesta.
Tunnistatko itsesi aktiiviseksi liikkujaksi? Voitko sanoa harrastavasti liikuntaa säännöllisesti? Mitä oikein tarkoittaa aktiiviliikkuja tai säännöllinen liikkuminen? Onko niille määritelmää? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee 18–65 –vuotiaille kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa tai vaihtoehtoisesti raskasta kestävyysliikuntaa 1h15min viikossa. Tämän lisäksi lihaskuntoa ja koordinaatiota ylläpitävää liikuntaa tulisi harrastaa vähintään kaksi kertaa viikossa.
Onko sinulla joskus ollut jäykkä olo ja tuntuu kuin liikkuvuutesi ei riitä? Tällainen olo saattaa tulla kesken päivän askareiden tai urheilusuorituksen yhteydessä. Liikkuvuus tarkoittaa nivelten liikelaajuutta. Se on moniulotteinen konsepti ja on tärkeää ottaa huomioon kuinka esimerkiksi notkeus ja venyvyys ja stabiliteetti vaikuttavat liikkuvuuteesi. Liikkuvuudessakin on hyvä muistaa kultainen keskitie, koska liiallinen jäykkyys ja yliliikkuvuus voivat kummatkin aiheuttaa kiputiloja ja toimintakyvyn heikkenemistä.
ViaVitalin kiropraktikko Ilari Peltomäki on itse aktiivinen golfari ja tietää millaisia vaivoja pelaajille voi tulla.
Mutta tiesitkö että kiropraktiikka auttaa tehokkaasti moniin urheiluvaivoihin ja jopa tekee swingistä rennomman?
Lue Ilarin blogikirjoitus ja löydä kiropraktiikan hyödyt.
Jokaisen meistä täytyy hengittää elääksemme. Hengittämisen kuuluisi olla vaivatonta ja tapahtua ilman että siihen tarvitsee kiinnittää huomiota. Kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Tutustu kiropraktikkomme Jasminin blogikirjoitukseen ja siihen miten kiropraktiikka voi auttaa sinua hengittämään vaivattomammin ja sen myötä keventämään päivittäistä olemistasi.